tiistai 1. tammikuuta 2013

Suppilovahveromunakas

Tänään illalla tuli paisteltua munakasta. Ensin ajatuksena oli paistella pelkkiä kananmunia ja kylkeen sipulia, mutta pakastimesta käteen osui purkillinen syksyisiä suppilovahveroita. Sekoitin sekä suppilovahverot, että sipulin munakkaan sekaan jo ennen munien laittamista pannulle espanjalaisen munakkaan (tortilla española) tapaan.

Suppilovahveromunakas
3 kananmunaa
1 sipuli
suppilovahveroita
suolaa
mustapippuria

1. Kaada suppilovahverot paistinpannulle ja mausta ne suolalla. Paista kunnes kaikki neste on haihtunut.

2. Kuori sekä paloittele sipuli. Lisää pannulle rypsiöljyä, kaada pilkottu sipuli sienten sekaan ja kuullota.

3. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa sienet sekä sipulit munien sekaan. Mausta mustapippurilla sekä suolalla.

4. Laske paistolevyn lämpötila noin asteikon puoleenväliin ja kaada kananmunat, sienet ja sipulit paistinpannulle. Paista kunnes munakas on kauttaaltaan jähmettynyt ja käännä kahta paistinlastaa apuna käyttäen.

5. Toista puolta tarvitsee paistaa vain hetki.


maanantai 9. heinäkuuta 2012

Pinaattilätyt

Lähemmäs vuosi pääsi vierähtämään edellisestä kirjoituksesta. Edelleen olen syönyt tasaisesti myös kasvisruokaa, tosin en pelkästään vaan osana normaalia ruokavaliota. Näin kesän ja helteiden saavuttua kasvisruoka on hyvä vaihtoehto kevyeksi lounaaksi tai päivälliseksi paahtavassa kelissä, miksei myös grillattavaksi... Enemmittä puheitta resepti yhteen mainioon kesäruokaan joka on itselleni ollut enemmän tuttu Atrian einespaketista. Itse tehtynä pinaattilätyt maistuvat kuitenkin vielä paremmilta!

Pinaatit lättyihin kävin napsimassa parvekkeen kukkalaatikosta ja jotta lätyistä tulisi teollisen näköisiä, paistoin lätyt valurautapannulla jolla saa paistettua pieniä lättyjä.

Pinaattilätyt
n. 150 g pinaattia (parvekkeelta, kasvimaalta tai pakastepussista)
3 kananmunaa
6 dl vettä
1 tl leivinjauhoa
1 dl grahamjauhoa
2 dl vehnäjauhoa
suolaa

Paistamiseen voita, öljyä tai margariinia ja lisukkeeksi esimerkiksi puolukkahilloa.

1. Hienonna pinaatit ja laita ne kattilaan. Lisää vettä niin, että pinaatit peittyvät ja keitä hetki.

2. Lisää kylmää vettä kattilaan niin, että vesi ei enää ole kuumaa ja sitä on reilu puoli litraa

3. Lisää kananmunat ja vatkaa

4. Lisää jauhot ja suola, vatkaa

5. Paista esimerkiksi valurautapannulla voin kera

maanantai 31. lokakuuta 2011

Tofukiusaus

Sitten kuukauden viimeinen kasvisruokaresepti: tofukiusaus...

Tofukiusaus
250 g tofua
8-10 perunaa
1-2 sipulia
1-2 valkosipulin kynsi
1 prk ruokakermaa
lime- tai sitruunamehua
Mausteina esimerkiksi:
Mustapippuria, valkopippuria, sitruunapippuria, suolaa, currya

1. Suikaloi tofut ja paista pannulla, mausta.

2. Suikaloi perunat, silppua sipuli ja valkosipuli.

3. Sekoita perunat, sipuli ja valkosipuli vuoassa ja kaada joukkoon ruokakerma, lime- tai sitruunamehu ja mausteet. Sekoita.

4. Paista 200 asteessa noin 45 - 60 min.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Spagetti bolognese

Eilen illalla iltapalaksi spagetti bolognesea, tosin kastike soijarouheesta ihan normaalisti.

Bolognese (2 - 3 annosta)
1 dl soijarouhetta
2 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1/2 prk tomaattimurskaa
1 prk tomaattipyrettä
1/2 prk ruokakermaa
2 kynttä valkosipulia
Mausteina esimerkiksi:
suolaa, grillimaustetta, pizzamaustetta, mustapippuria, valkopippuria, paprikajauhetta, chilimaustetta, nestesavua

1. Kaada soijarouhe sekä vesi pannulle, lisää kasvisliemikuutio ja mausteita. Paista kunnes vesi on haihtunut ja imeytynyt.

2. Lisää viipaloidut valkosipulin kynnet, tomaattimurska ja ruokakerma. Mausta sopivaksi ja anna hautua hetki.

3. Kylkeen spagettia


Edit: kuva lisätty

perjantai 28. lokakuuta 2011

Suppilovahvero-vuohenjuustopizza

Eilen ruokana tortillan jämiä ja porkkana-vuohenjuustokeittoa. Tänään vuorossa "jotain mitä kaapista löytyy". Jääkaapista löytyi hieman juustoa, tortilloihin käytettyä smetanaa, vuohenjuuston jämä, sipulia, valkosipulia ja pakastimesta suppilovahveroita. Eli niistä sitten pizzaa.

Suppilovahvero-vuohenjuustopizza
Tässä jälleen pizzapohjan ohje, jonka aiemmin jo kirjoittelinkin. Nyt tein vain puolikkaan annoksen ja yhden pellillisen...

Pizzapohja (2 pellillistä ohutpohjaista pizzaa tai yksi paksupohjainen)
1 pss kuivahiivaa
4 dl lämmintä vettä
1 tl suolaa
5 dl grahamjauhoa
1 dl ruisjauhoa
1 dl soijarouhetta
1 dl vehnäjauhoa

Sekoita pussillinen kuivahiivaa neljään desiin lämmintä vettä. Lisää teelusikallinen suolaa. Tämän jälkeen sekoitin joukkoon soijarouheen ja ruisjauhon ja vehnäjauhon. Lopuksi lisäsin vähitellen noin 5 desiä grahamjauhoa ja jätin taikinakäntin turpoamaan. Hetken päästä pyrin taputtelemaan taikinan pellille mahdollisimman ohueksi pohjaksi.

Ja täytteeksi:
tomaattikastiketta (2 prk tomaattipyrettä, 1/2 prk tomaattimurskaa, pizzamaustetta, grillimaustetta)
suppilovahveroita (paistettuna pannulla kunnes neste on haihtunut + suolaa)
1 sipuli pilkottuna
2 valkosipulin kynttä viipaloituna
smetanaa
vuohenjuustoa
juustoraastetta
pizzamaustetta tai oreganoa

Alla kuvia pizzasta:
+ tomaattikastike
+ suppilovahverot

+ sipuli

+valkosipuli
+ smetana
+ vuohenjuusto

+ juustoraastetta
+ pizzamauste

Paista 225 asteessa, 20 minuuttia.

torstai 27. lokakuuta 2011

Tortillat

Tiistaina tein jälleen tortilloja, tosin tällä kertaa soijarouheesta. Väittäisin, että vannoutuneimmallekin lihansyöjälle nämä maistuvat!

Soijarouhetäyte
2 dl soijarouhetta
4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1-2 sipulia
1-2 rkl maissitärkkelystä
Loraus öljyä
Mausteina esimerkiksi:
nestesavua (esim. chilikauppa.fi), valkopippuri, mustapippuri, grillimauste, chilimauste, suola

1. Lisää soijarouhe, vesi ja kasvisliemikuutio pannulle. Paista kunnes neste on imeytynyt ja haihtunut.

2. Pilko sipuli reiluiksi palasiksi ja lisää pannulle soijarouheen sekaan tilkka öljyä sekä sipulit. Kuullota.

3. Mausta ja ripottele päälle noin 1- 2 ruokalusikallista maissitärkkelystä tai vehnäjauhoa. Kaada sekaan tilkka vettä (~0,5 dl), sekoita ja anna hautua hetki.



Salsa
3 tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 punaista chiliä
limemehua
suolaa
ripaus sokeria

Eli salsa vanhan kaavan mukaan, kaikki ainekset purkkiin ja sauvasekoitinta perään. Jos haluaa, salsan voi kuumentaa pannulla ja haihduttaa ylimääräisiä nesteitä. Kastike tuntuu myös tulisemmalta lämpimänä?

tiistai 25. lokakuuta 2011

Makaronilaatikko

Kuten aiemmin mainitsin perjantaina oli ruokana makaronilaatikkoa, jota sitten syötiin myös lauantaina ja maanantaina. Sunnuntaina tietenkin sunnuntaipizzat. Alla makaronilaatikon ohje soijasta, kuva totta kai unohtui.

Makaronilaatikko
n. 400 g (täysjyvä)makaronia
2 dl soijarouhetta
4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1-2 sipulia
7 dl maitoa
3 kananmunaa
(ruis)korppujauhoa
Mausteina esimerkiksi:
mustapippuria, valkopippuria, suolaa, grillimaustetta...

1. Keitä makaronit

2. Laita soijarouhe pannulle ja lisää vesi sekä kasvisliemikuutio. Anna kiehua kunnes neste on imeytynyt ja haihtunut. Pilko sipuli, lisää soijarouheen sekaan ja kuullota.

3. Sekoita kananmunat maidon joukkoon ja lisää munamaitoon mausteet.

4. Kaada makaronit sekä soijarouhe ja sipuli vuokaan. Sekoita. Kaada sekaan vielä munamaito ja ripottele päälle ruiskorppujauhe, jotta pinnasta tulee rapea.

5. Paista 200 asteessa noin 45 - 60 min.