lauantai 1. lokakuuta 2011

Kuukausi oikeaa ruokaa kasviksista

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen: ei, en ole aiemmin ollut kasvissyöjä, enkä myöskään ole mielestäni minkäänlainen "hihhuli". Olen tavallinen suomalainen nuori mies, joka pitää niin makkarasta kuin pihvistäkin. Parin viime vuoden aikana olen kuitenkin puoliksi vahingossa vähentänyt punaisen lihan syöntiä, suurimmaksi osaksi tämä on kuitenkin liittynyt esimerkiksi kanan syömisen lisääntymiseen ei niinkään kasvisruokaan. Itse asiassa ennakkoluuloni kasvisruokaan olivat aivan yhtä voimakkaat kuin monella muullakin (etenkin miespuolisella) ihmisellä.

Arviolta hieman alle kaksi vuotta sitten eräs kaverini kertoi tehneensä joitain kertoja ruokaa soijarouheesta, kun kaapista ei juuri muuta ollut sattunut löytymään. Tästä rohkaistuneena ostin pussillisen soijarouhetta ja päätin antaa sille mahdollisuuden. Suurimmaksi osaksi olen käyttänyt sitä niin sanotusti jauhelihan jatkeena, eli esimerkiksi laittanut jauheliharuokiin puolet soijaa ja puolet jauhelihaa. Näin käytettynä eroa ei oikeastaan edes huomaa ja ruoka tulee jonkin verran edullisemmaksikin.

Viime vuosina on puhuttu paljon lihansyönnin ekologisuudesta ja esimerkiksi kouluihin on ehdotettu joka viikkoista kasvispäivää. Tämä aihe on saanut osakseen paljon kiihkeää puolustusta ja niin ikään myös vastustusta. Vastustusta ovat herättäneet etenkin ennakkoluulot kasvisruoan maukkaudesta ja sen ravitsevuudesta, mielestäni sepustukset mauttomasta tai jopa pahanmaksuisesta kasviruoasta voi kuitenkin unohtaa jo pinaattilettuja tai kasvispizzoja maistettuaan. Näitä uskoisin vannoutuneimmankin lihansyöjän joskus maistaneen.

Näiden ennakkoluulojen saattelemana aloin puolisen vuotta sitten pohtia pitäisikö elää kokonainen kuukausi pelkästään kasvisruoalla ja osoittaa myös kohtuullisesti liikkuvan kohtuullisen nuoren miehen pärjäävän tällaisella ruokavaliolla ainakin jonkin aikaa ja myös pitävän kasvisruoan mausta. Näin syksyllä grillikauden päätyttyä ajankohta tuntui mitä mainioimmalta ja päätin ottaa "kokeilun" ajankohdaksi lokakuun ennen joulukinkkuja ja muita herkkuja. Kasvisruokavalioni alkoi siis eilisten lihapullien jälkeen tänään 1.10.2011.

Koska täysin vegaanin ruokavalio on jo turhan haastava, enkä koe mitään ideologisia intohimoja siihen suuntaan päätin vetää rajan kananmuniin (jotka ovat kyllä mielestäni eettisistä syistä kasvissyöntiä harrastavien kohdalla vähintäänkin kyseenalaisia). Ruokavaliossani voi ja tulee siis käyttää kananmunia ja maitotuotteita takaamaan ruoanvalmistuksen helppous ja niin ikään ravitsevuus.

Tähän blogiin pyrin kirjailemaan syömiäni lämpimiä ruokia ja niiden reseptejä. Mahdollisesti kommentoin myös joitain huomioita aamu- ja iltapaloista. En kuitenkaan usko niiden vaativan suurempia ponnisteluja, koska tähän tarkoitukseen sopivia ruokia on helppoa löytää ja niitä syödään muutenkin laajalti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti