tiistai 11. lokakuuta 2011

Puutarhurin pastavuoka

"Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla koko elämäsi onnellinen, ryhdy puutarhuriksi."

Maanantaina illalla ruokana oli puutarhurin pastavuokaa. Tässä on käytetty soijarouhetta, mutta jos pidät lihasta, aivan yhtä hyvin voit käyttää jauhelihaa.

Puutarhurin pastavuoka
1 pss (täysjyvä)putkipastaa
2 dl soijarouhetta
1 kasvisliemikuutio
6 dl vettä
1/2 pkt vahvaa koskenlaskijaa tai muuta sulatejuustoa
n. 7-8 dl vettä
2-3 tomaattia
1-2 sipulia
1-2 valkosipulin kynttä
1 kesäkurpitsa
juustoraastetta
Mausteina esimerkiksi:
suola, mustapippuri, valkopippuri

1. Kaada soijarouhe paistinpannulle, lisää päälle 6 dl vettä ja kasvisliemikuutio. Anna kiehua kunnes vesi on imetynyt ja haihtunut.

2. Keitä kattilassa noin 7-8 dl vettä ja liuota sulatejuusto nesteeseen.

3. Paloittele tai lohko tomaatit, sipulit sekä kesäkurpitsa ja pilko valkosipulit

4. Lisää pussillinen raakaa pastaa, soijarouhe, vihannekset sekä mausteet vuokaan ja sekoita. Kaada päälle veden ja sulatejuuston seos siten, että pastat juuri ja juuri peittyvät. Mikäli näin ei käy, lisää päälle hieman kiehuvaa vettä.

5. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia. Ota vuoka pois uunista ja sekoita. Lisää päälle juustoraastetta ja paista vielä 20 minuuttia kunnes pastat ovat pehmenneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti