keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Suppilovahvero-soijakastike

Tänään oli taas osaltani helpompi ruoanlaittopäivä. Ensin töissä pinaattikeittoa kananmunalla ja kotona sain maistella pöytään nostettua suppilovahvero-soijakastiketta ja perunoita. Lisukkeena oli lähes joka ruoan tapaan salaattia ja raejuustoa sekä pitkästä aikaa etikkapunajuurta. Kuva valitettavasti unohtui ottaa, mutta alla ohje suuremmitta lätinöittä.

Suppilovahvero-soijakastike
reilusti suppilovahveroita (sienestyssaaliin mukaan)
1,5 dl soijarouhetta
3 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 sipuli
1 prk ruokakermaa
Mausteina esimerkiksi:
Suolaa, valkopippuria, mustapippuria, persilijaa

1. Silppua suppilovahverot, laita pannulle tilkka öljyä ja lisää sienet. Lisää suolaa ja paista kunnes neste on haihtunut.

2. Lisää soijarouhe, kasvisliemikuutiot ja vesi. Paista pannulla kunnes vesi on imeytynyt ja haihtunut.

3. Leikkaa sipuli kuutioiksi, lisää paistinpannulle öljyä ja kaada sipulit joukkoon. Paista kunnes sipuli on kuullottunut.

4. Kaada ruokakerma pannulle ja mausta oman maun mukaan. Anna hautua hetki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti